Susannalle kertominen

Kerroin Susannalle raskaudestani pari päivää sen jälkeen, kun olin positiivisen raskaustestin tehnyt. Halusin kertoa Susannalle asiasta mahdollisimman pian. Tiesin, että tulen pahoittamaan ystäväni mielen uutisellani, mutta samalla tuntui, että tekisin jollain tavalla väärin, jos en mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asiasta kertoisi. Susanna otti uutisen vastaan melko tyynesti -tai siltä se ainakin vaikutti. Hän tiesi kuitenkin yrityksestämme, joten ihan puskista raskausuutinen ei varmaankaan tullut.

Toivoin koko sydämestäni, ettei raskauteni tulisi vaikuttamaan ystävyyteemme, ja toivon sitä edelleen. Ennen joulua tuntui, että välimme olivat muuttuneet ja viilentyneet, mutta nykyään vaikuttaa taas paljon paremmalta. Ystävyytemme Susannan kanssa on kuitenkin minulle todella tärkeä ja toivon että saan pitää ystäväni elämässäni.

Olen yrittänyt hehkuttaa raskautta mahdollisimman vähän Susannalle, mutta aina välissä sitä huomaa sanoneensa jotain, josta jälkeen päin miettii, että kuinkakohan pahasti toinen pahoitti mielensä. Tiedän kuitenkin jollain tasolla, miltä Susannasta tuntuu, kun läheinen ihminen tulee raskaaksi ja yritän ottaa hänen tunteensa mahdollisimman hyvin huomioon. Ehkäpä saamme lukea myöhemmin Susanna postauksen siitä, kuinka olen tässä asiassa onnistunut :)

Ongelmien mittasuhteet

Vietin viikonlopun ystävien seurassa. Yksi ystävistäni on raskaana ja etukäteen hieman jännitin kasvaneen mahan herättämiä tunteita. Raskaana oleva ystäväni kertoi pian tavattuamme, että hänen läheinen ystävänsä oli äskettäin saanut rintasyöpä -diagnoosin. Myös minä tunnen hyvin diagnoosin saaneen henkilön. Tämä nuori nainen on alle 30-vuotias ja 12. viikolla raskaana. Pikkuinen sikiö ei kestä syöpähoitoja, joten tuttavallani on raskas valinta edessään.

Järkytyin kuulemastani ja tulin todella surulliseksi tuttavani puolesta. Olen menettänyt rakkaan ihmisen rintasyövälle ja joutunut keskeyttämään raskauden, joten tiedän kummastakin asiasta jotain. Loppujen lopuksi en tiedä hänen ajatuksistaan tai tunteistaan yhtään mitään - voin vain kuvitella ja sekin jo tekee pahaa. Toivon tuttavalleni jaksamista, sitkeyttä, taistelutahtoa ja onnea. Kunpa kasvain olisi helposti poistettavissa ja hitaasti jakaantuva. Kunpa hänen raskautensa saisi jatkua. Kunpa hän paranisi.

Olen joskus todennut itselleni, etten enää ikinä valita pienistä ongelmista. Nyt jouduin havahtumaan siihen, että ystäväni kasvanut maha oli ongelmani, jolle annoin naurettavan paljon energiaa. Sain taas muistutuksen mittasuhteista. Sunnuntaina aamulla kävimme ystäväni kanssa laatikkoa läpi, jossa pidän äitiysvaatteitani. Annoin hänelle lainaksi vaatteita ja sanoin haluavani ne takaisin, kunhan itse taas tulen raskaaksi. Ensimmäistä kertaa myös ajattelin, että kylläpä onkin kiva tutustua ystävieni lapseen - uuteen ihmiseen elämässäni.

Tuttavalleni oli sanottu, että syöpä on todennäköisesti ollut olemassa jo vuoden, mutta raskaushormonien myötä vasta kasvanut sen kokoiseksi, että sen pystyi itse tuntemaan. Tuttavani on tutkinut rintansa säännöllisesti. Syöpä olisi todennäköisesti löytynyt aiemmin ultrauksella. Varasin tänään ajan rintojen ultraan yksityiselle. Sen verran pahasti tuttavani kohtalosta järkytyin ja pelästyin.

Ystävän raskaus

Onpas tullut taukoa kirjoittamisesta. Syytettäköön siitä viimeaikaisia lomia :)

Talviloma oli ja meni. Lomailu on mukavaa – kuten myös nytkin oli. Loman pääpaino oli laskettelulla ja yhdessäololla. Olin myös muutaman päivän lomasta samassa mökissä raskaana olevan ystäväni kanssa. Ennen lomaa jonkin verran mietiskelin omaa reaktiotani kasvaneeseen vatsaan ja tuntuviin potkuihin, mutta pääsääntöisesti loma meni hyvin ja pystyin myös nauttia lomastani. Oikeastaan vasta loman jälkeen kotona iski päälle toivottomuus omaa tilannetta kohtaan.

Olen pystynyt suhtautumaan suhteellisen hyvin muiden raskauksiin menetyksieni jälkeen. En tunne hirveästikään kateutta (ei se ole minun lapseni, jota toinen odottaa), mutta haikeutta tunnen. Kun ystäväni, jonka kanssa juuri olimme lomailemassa, sanoi olevansa raskaana, koin ensimmäistä kertaa melkoisen tunnevyöryn toisen raskautta kohtaan. Olimme juuri silloin heillä kyläilemässä ja illalla nukkumaan mennessämme tuli itku. Koskaan ennen en ole itkenyt toisen raskauden takia. Itku tuli ilmeisesti siitä, että muistin taas omat menetyksemme sekä siitä, että tunsin ystäväni pettäneen minut tulemalla raskaaksi. Ystäväpariskuntamme oli ollut siihen saakka tietynlainen turvasatama. Turvasatama, jossa ei ollut lapsia. Ystäväni raskauden jälkeen olen ruvennut selvästi kaipaamaan enemmän muiden lapsettomien ystävieni seuraa. Luojan kiitos sellaisia vielä on! Mihinkään en ole unohtanut raskaaksi tullutta ystävääni ja harvase päivä kirjoittelemme toisillemme sähköpostia, mutta ystävyytemme ei ole enää entisellään. Ja se tuntuu pahalta. Luotan kuitenkin siihen, että tässäkin asiassa aika parantaa haavat, mutta tällä hetkellä olen itsekäs ja suojelen itseäni rakentamalla ohuehkoa suojamuuria välillemme.

Alku

Olemme tienneet toisemme Susannan kanssa jo jonkin aikaa, mutta eräänä päivänä rupesimme sattumalta juttelemaan ja jostain kumman syystä rupesimme puhumaan surusta. Minä kerroin esikoisemme ja läheisen ihmiseni kuolemasta ja siihen liittyvästä surusta. Susanna jatkoi keskustelua kertomalla lapsettomuudesta ja sen aiheuttamasta surusta. Kuultuani Susannan lapsettomuudesta uskaltauduin vielä kertomaan alkuraskauden keskenmenostamme ja viimeisimmästä, eli raskauden keskeyttämisestä. Nämä asiat eivät ole kovinkaan monen ihmisen tiedossa.

Siinä me sitten olimme ja puhuimme – kauan. Tuntui uskomattomalta löytää ihminen, jolla oli hyvin paljon samanlaisia ajatuksia kuin itsellä on. Pääsääntöisesti ystävilläni joko on jo lapsia, he ovat raskaana, tai he eivät vielä edes harkitse lisääntymistä, joten oikeassa elämässä ainakaan minulla ei ole ollut vertaistukea lapsettomuuden osalta. Nyt on <3

Idea blogin aloittamisesta oli kummankin mielestä hyvä; halusimme paikan, jonne voimme oksentaa pahan olon, iloita hyvistä asioista sekä kertoa tarinamme vertaistueksi muille. Toivottavasti tästä blogista on apua meille ja muille.