Olemme tienneet toisemme Susannan kanssa jo jonkin aikaa, mutta eräänä päivänä rupesimme sattumalta juttelemaan ja jostain kumman syystä rupesimme puhumaan surusta. Minä kerroin esikoisemme ja läheisen ihmiseni kuolemasta ja siihen liittyvästä surusta. Susanna jatkoi keskustelua kertomalla lapsettomuudesta ja sen aiheuttamasta surusta. Kuultuani Susannan lapsettomuudesta uskaltauduin vielä kertomaan alkuraskauden keskenmenostamme ja viimeisimmästä, eli raskauden keskeyttämisestä. Nämä asiat eivät ole kovinkaan monen ihmisen tiedossa.
Siinä me sitten olimme ja puhuimme – kauan. Tuntui uskomattomalta löytää ihminen, jolla oli hyvin paljon samanlaisia ajatuksia kuin itsellä on. Pääsääntöisesti ystävilläni joko on jo lapsia, he ovat raskaana, tai he eivät vielä edes harkitse lisääntymistä, joten oikeassa elämässä ainakaan minulla ei ole ollut vertaistukea lapsettomuuden osalta. Nyt on <3
Idea blogin aloittamisesta oli kummankin mielestä hyvä; halusimme paikan, jonne voimme oksentaa pahan olon, iloita hyvistä asioista sekä kertoa tarinamme vertaistueksi muille. Toivottavasti tästä blogista on apua meille ja muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti