Lapsivesipunktio

Kävimme reilu viikko sitten lapsivesipunktiossa ja ensimmäiset tuloksetkin jo saimme. Punktio tuntui yhtä epämiellyttävältä toimenpiteeltä kuin edelliselläkin kerralla. Tällä kertaa erona oli se, että näytteitä otettiin kaksi kertaa - kummastakin pussista oma näytteensä. Etsin etukäteen tietoa lapsivesitutkimuksesta kaksosraskaudessa, mutta eipä siitä juurikaan tietoa ollut saatavilla. Ennen toimenpidettä juttelimme ja kävimme tulevan punktion läpi kätilön kanssa ja saimme kysyä kaikki mieltämme askarruttaneet kysymykset. Itseäni mietitytti varsinkin riski, eli kun näyte otetaan kaksi kertaa, niin liittyykö tähän enemmän riskejä. Riskit ovat kuitenkin samat lapsivesipunktiossa sekä yksöis- että kaksoisraskaudessa. Suurin toimenpiteeseen liittyvä riski on se, että toimenpiteen yhteydessä kohtuun pääsee bakteereita, jotka aiheuttavat keskenmenon. Itse pelkäsin melkoisesti ennen ja jälkeen toimenpiteen, että tämä riski toteutuisi kohdallamme, mutta samaa pelkää varmasti moni muukin toimenpiteeseen joutuva.

Kaksoisraskaudessa otetaan näyte ensin toisesta lapsivedestä ja näytteen oton jälkeen lapsiveteen laitetaan pienimäärä sinistä ainetta (jonka nimeä en muista). Tällä varmistetaan se, että seuraava näyte on varmasti toisen sikiön lapsivedestä, eikä jo otetusta lapsivedestä.

Mielestäni punktio ei varsinaisesti juurikaan satu, mutta tuntuu hyvin epämiellyttävältä. Toimenpiteen jälkeen ainakin minulla kohtu on arka ja jotenkin "närkästyneen" oloinen. Meillä punktioaika oli heti aamusta ja sen jälkeen ajeltiin kotia ja loppupäivän minä makasin sohvalla miehen hoitaessa koiran ulkoilutukset ja kaupassakäynnin.

Tuloksien odottelu onkin sitten asia erikseen :) Itse pystyin olemaan melko levollisin mielin tuloksien odottelun suhteen, koska lääkäri ultrasi ennen punktiota kaikki näillä viikoilla näkyvät rakenteet ja sanoi, että kaikki mitat ja muut rakenteet näyttävät juuri siltä kuin pitääkin ja varmisti vielä, että haluanko varmasti tehdä punktion, vaikka mitään hälyyttävää ei näykään. Olin jo aiemmin miettinyt punktion tarpeellisuutta ja tullut pienessä päässäni siihen tulokseen, että haluan punktioon mennä, koska loppuraskaudesta olisi saattanut muuten tulla henkisesti vieläkin raskaampaa. Tulokset saimme viiden päivän päästä punktiosta, mutta näihin viiteen päivään sisältyi viikonloppu. Ja tulokset olivat mitä parhaimmat, eli kummankin pojan ensimmäiset kromosominäytteet olivat normaalit <3 <3 Toiset tulokset tulevat parin viikon päästä, joissa on tutkittu poikien koko kromosomisto. Tätä laajaa tutkimusta ei tehdä kuin vain silloin, kun taustalla on aiempi kromosomipoikkeavuus. Muussa tapauksessa tehdään vain tämä tutkimus, jonka tulokset mekin jo saimme, jossa on tutkittu trisomiat 13, 18 ja 21 ja tiettyjä sukukromosomihäiriöitä eli kaikista yleisimmät ja vakavimmat kromosomihäiriöt.

Tulokset olivat suunnaton helpotus ja hieman taas vahvistui tunne, että nyt tämä oikeasti tapahtuu meille. Matka on vielä pitkä, mutta hyvillä mielin jatkamme odotusta, että pojat kesällä syliimme saamme :)

Susannalle kertominen

Kerroin Susannalle raskaudestani pari päivää sen jälkeen, kun olin positiivisen raskaustestin tehnyt. Halusin kertoa Susannalle asiasta mahdollisimman pian. Tiesin, että tulen pahoittamaan ystäväni mielen uutisellani, mutta samalla tuntui, että tekisin jollain tavalla väärin, jos en mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asiasta kertoisi. Susanna otti uutisen vastaan melko tyynesti -tai siltä se ainakin vaikutti. Hän tiesi kuitenkin yrityksestämme, joten ihan puskista raskausuutinen ei varmaankaan tullut.

Toivoin koko sydämestäni, ettei raskauteni tulisi vaikuttamaan ystävyyteemme, ja toivon sitä edelleen. Ennen joulua tuntui, että välimme olivat muuttuneet ja viilentyneet, mutta nykyään vaikuttaa taas paljon paremmalta. Ystävyytemme Susannan kanssa on kuitenkin minulle todella tärkeä ja toivon että saan pitää ystäväni elämässäni.

Olen yrittänyt hehkuttaa raskautta mahdollisimman vähän Susannalle, mutta aina välissä sitä huomaa sanoneensa jotain, josta jälkeen päin miettii, että kuinkakohan pahasti toinen pahoitti mielensä. Tiedän kuitenkin jollain tasolla, miltä Susannasta tuntuu, kun läheinen ihminen tulee raskaaksi ja yritän ottaa hänen tunteensa mahdollisimman hyvin huomioon. Ehkäpä saamme lukea myöhemmin Susanna postauksen siitä, kuinka olen tässä asiassa onnistunut :)

Vuosi 2013

Hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille!

Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen kirjoitellut, mutta näin uuden vuoden kunniaksi päätin kirjoitella kuulumisia. Ja mikäs tässä kirjoitellessa, kun juuri äsken huikkasin miehelleni, että tunsin todennäköisesti tökkäisyn alavatsassani - eli raskaana ollaan! Tällä hetkellä raskausviikkoja on tarkalleen 12+6. Olemme käyneet jo muutamassa ultrassa, joista viimeisin oli viime viikon np-ultra. Tällä hetkellä odottelemme, että yliopistosairaala ilmoittaa meille ajan, jolloin voimme mennä lapsivesipunktioon. Punktio tehdään viikolla 15 eli parin viikon kuluttua.

Jo ensimmäisessä ultrassa viikolla 6 meille paljastui, että odotamme kaksosia :) Yllätys oli erittäin mieluinen ja ajattelin heti, että näinhän sen pitääkin mennä. Onnen tunne ensimmäisen ultran jälkeen oli valtava.

Raskauden ensimmäinen kolmannes meni yllättävän nopeasti ja suht vähällä stressaamisella. Asiaa auttoi se, ettei alkuraskaudessa ollut vuotoja tai kipuja ja huonovointisuus oli jokapäiväinen kaveri, joka osaltaan rauhoitti mieltä. Tällä hetkellä suurin huoli on pikkuisten kromosomit. Välillä pelkään kromosomihäiriötä paljon, mutta olen psyykannut itseäni siihen, että minun ei kannata murehtia asiasta, jolle en voi mitään.

En tehnyt uudelle vuodelle yhtään lupausta, mutta kirjoitin paperille ylös toiveeni vuodelle 2013. Listani alkoi toiveella "Tulla terveiden kaksosten äidiksi" <3

Aika aikaansa kutakin

Ajattelin tämän blogin alkuaikoina, että tulisin saamaan blogista paikan, johon voisin purkaa pahaa oloani ja tuntojani. Nyt olen huomannut, että puran pahan oloni ja tuntoni muualle kuin tänne. Tietyistä asioista märisen miehelleni ja tietyistä asioista märisen Susannalle. Näiden märinöiden jälkeen en tunne enää tarvetta märistä samoja asioita tänne. Harmi blogin kannalta, mutta hyvä minun kannaltani, koska hyvähän se on, että elämässäni on ihmisiä, joille voin purkaa pahaa oloani, eikä ainoa kanava tähän ole blogi.

Ajattelin blogia aloittaessamme, että saan jaettua kohtalotovereille vertaistukea blogin kautta. Hieno homma, jos joku on tukea kirjoituksistani saanut. Itsestäni vain tuntuu siltä, että olen yksinäinen tilanteeni suhteen. Tarkoitan tällä sitä, että moni, jolta on lapsi kuollut, on kuitenkin onnistunut saamaan elävän lapsen tai elävä lapsi on ollut jo entuudestaan, joten en pysty samaistumaan heihin. Kovinkaan moni ei ole myöskään joutunut synnyttämään kahta kuollutta lasta, joten senkin suhteen tunnen olevani kovin yksinäinen. Ihan rehellisesti sanottuna tunnen, että minulla menee huonommin kuin monella muulla.

Kesän aikana lapsettomuusblogien lukeminen on hiipunut osaltani todella vähäiseksi. Lapsettomuusblogit ovat masentavaa luettavaa, vaikkakin saan niistä vertaistukea lapsettomuuteen. Sitten, kun jossain seuraamassani blogissa tulee plussa, muuttuu blogin tyyli täysin masentavasta välillä liiankin pumpuliseksi, jolloin lukuintoni lopahtaa täysin. Tällä hetkellä tuntuu, että olen kolmen vuoden aikana lukenut riittävästi kirjoituksia lapsettomuusblogeista ja raskausblogeista.

Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut yllä olevasta tekstistä. Lapsettomuusblogien osalta minun kohdallani lukee nyt; aika aikaansa kutakin. Tänne varmasti kirjoittelen vieläkin, mutta todennäköisesti päivitystahti ei muutu aiemmasta ainakaan nopeammaksi :)

Itsesääli

Kesäloma on ohi ja töihin paluun myötä tuntuu, että kesäkin rupeaa olemaan jo ohi. Kesäloma oli rentouttava ja kiireinen. Paljon tuli nähtyä ja koettua. Kesäloma tosin päättyi esikoisemme kuoleman ja syntymän kolmevuotispäivään, joten loma loppui surullisissa ja haikeissa merkeissä.

Tämäkin päivä on ollut melko haikea. Tai ei se välttämättä ole haikeutta, vaan pikemminkin itsesääliä. Itsesäälin täyteisen tästä päivästä tekee se, että tämä päivä on ystäväni elämän onnellisin päivä. Jäin tuohon ajatukseen kiinni ja rupesin miettimään kuinka minunkin olisi jo pitänyt kokea yhtä onnellinen päivä. Omat onnelliset päiväni ovat aina muuttuneet suureen suruun. Olen onnellinen ystäväni puolesta, mutta onneton omasta puolestani. Tuntuu pahalta ja onnettomalta. Toivottomalta.

Nyt vain odottelen sisäistä positiivisuuttani esiin nousevaksi. Positiivisuuttanihan ne kaikki aina hehkuttaa. Tällä hetkellä ei välttämättä kannattaisi tulla positiivisuudestani minulle hehkuttamaan. Voisi olla seuraukset vähemmän positiiviset.

No niin, olisikohan se purkaus sitten siinä :)

Raskausrintamalla ei mitään uutta. Ensi kierrosta aloitan taas clomit, vaikka en niitä varsinaisesti haluaisikaan syödä. En innostu yhtään ylimääräisestä hormonista kehossani. Tämän takia etsinkin tietoa kesälomalla homeopatiasta ja siitä, että voisiko siitä olla apua raskaaksi tulemisessa.

Horst

On ollut hiljaista, koska ei ole ollut oikein mitään sanottavaa. Elämä menee painollaan eteenpäin.

Muutama viikko sitten teimme miehen kanssa reissun Keski-Eurooppaan ja ai että oli mukavaa. Mies hankki reissusta itselleen tuliaisen ja tällä tuliaisella ajellessamme pitkin vieraan maan teitä, tuli tunne, että elämä on tässä ja nyt. Hetkittäin reissussa tuli kokonaisvaltainen onnen tunne, jota harvemmin pääsee tulemaan kotimaisemissa. Joten ehkäpä kannatti lähteä reissuun. Sain minäkin tosin tuliaisia; luonnon kosmetiikkaa ja viiniä. Luulen, että vietämme kesällä muutaman pirskahtelevan illan Susannan kanssa tuliaisviinejä nauttien :)

Myös ovulaatio ajoittui reissuun. Enää en tarvitse testejä ovulaation todentamiseen, vaan tunnen sen jo muutenkin. Mies valaisi minua kertomalla, että jos tulen raskaaksi reissussa, saa lapsemme nimekseen Horst.

Tein tänä aamuna raskaustestin kierron lopun kunniaksi. Negatiivinen. Yllätys. Ei tullut Horstia. Yksi viiva tikussa masensi aamulla melkoisesti, mutta hikinen kymmenen kilometriä aamulla pyörän selässä selvitti päätä ja rauhoitti tunteita. Mies eilen sanoi, että kumpikin tulos on hyvä; positiivinen on toivottu tulos, mutta negatiivisen tuloksen tullessa voi kesälomalla tehdä monia sellaisia asioita, joita en uskaltaisi raskaana ollessa tehdä. Tähän on minunkin uskominen. Kolmen epäonnistuneen raskauden jälkeen tiedän olevani hermoheikko odottaja, joka kietoutuu talonsa sisälle pumpuliin raskauden aikana, välttäen kaikkea ja kaikkia asioita, jotka voivat uhata raskauden jatkumista. Mieheni tietää tämän myös varsin hyvin :)

Eilen meillä oli juhlapäivä, koska nuorimmainen perheemme jäsen täytti kuusi kuukautta. Kuusi kuukautinen pikkuisemme on vilkas, jäntevä ja energinen kolmekymmentäkiloinen prinsessa. Hurmaava olento, joka eilen kävi elämänsä ensimmäistä kertaa tutustumassa järviveteen. Isoveli uiskenteli tottuneesti järvessä ja pikkuneiti haukkui rantavedessä toista tulemaan heti takaisin. On ne vaan hassuja elukoita :)

Ongelmien mittasuhteet

Vietin viikonlopun ystävien seurassa. Yksi ystävistäni on raskaana ja etukäteen hieman jännitin kasvaneen mahan herättämiä tunteita. Raskaana oleva ystäväni kertoi pian tavattuamme, että hänen läheinen ystävänsä oli äskettäin saanut rintasyöpä -diagnoosin. Myös minä tunnen hyvin diagnoosin saaneen henkilön. Tämä nuori nainen on alle 30-vuotias ja 12. viikolla raskaana. Pikkuinen sikiö ei kestä syöpähoitoja, joten tuttavallani on raskas valinta edessään.

Järkytyin kuulemastani ja tulin todella surulliseksi tuttavani puolesta. Olen menettänyt rakkaan ihmisen rintasyövälle ja joutunut keskeyttämään raskauden, joten tiedän kummastakin asiasta jotain. Loppujen lopuksi en tiedä hänen ajatuksistaan tai tunteistaan yhtään mitään - voin vain kuvitella ja sekin jo tekee pahaa. Toivon tuttavalleni jaksamista, sitkeyttä, taistelutahtoa ja onnea. Kunpa kasvain olisi helposti poistettavissa ja hitaasti jakaantuva. Kunpa hänen raskautensa saisi jatkua. Kunpa hän paranisi.

Olen joskus todennut itselleni, etten enää ikinä valita pienistä ongelmista. Nyt jouduin havahtumaan siihen, että ystäväni kasvanut maha oli ongelmani, jolle annoin naurettavan paljon energiaa. Sain taas muistutuksen mittasuhteista. Sunnuntaina aamulla kävimme ystäväni kanssa laatikkoa läpi, jossa pidän äitiysvaatteitani. Annoin hänelle lainaksi vaatteita ja sanoin haluavani ne takaisin, kunhan itse taas tulen raskaaksi. Ensimmäistä kertaa myös ajattelin, että kylläpä onkin kiva tutustua ystävieni lapseen - uuteen ihmiseen elämässäni.

Tuttavalleni oli sanottu, että syöpä on todennäköisesti ollut olemassa jo vuoden, mutta raskaushormonien myötä vasta kasvanut sen kokoiseksi, että sen pystyi itse tuntemaan. Tuttavani on tutkinut rintansa säännöllisesti. Syöpä olisi todennäköisesti löytynyt aiemmin ultrauksella. Varasin tänään ajan rintojen ultraan yksityiselle. Sen verran pahasti tuttavani kohtalosta järkytyin ja pelästyin.